tiistai 29. maaliskuuta 2016
Lupinlahden kaulushaikarat
Haminan Lupinlahti on lintuharrastajien keskuudessa tunnettu vuosikymmeniä rastaskerttujen lisäksi keväisistä kaulushaikaroistaan. Jos lahti on talvella vankasti jäätynyt, alkukeväällä Lauttasalmen sillan sulassa on kohtuullisen helposti mahdollista nähdä rantaruovikossa hiippailevia kaulushaikaroita.
Tänä keväänä pääsiäispyhinä sattui tällainen tilanne. Vietimme Klasun kanssa paikalla muutamia tunteja kaulushaikaroita tarkkaillen. Ihmisiä oli paljon ja tunnelma kuin markkinoilla.
Ensimmäisen kerran havaitsimme kiirastorstaina yhden kaulushaikaran sillan lähettyvillä.
Ensimmäisenä pääsiäispäivänä lintu oli saanut kaverin ja ajoittain ne liikkuivat peräkkäin hiippaillen.
Toisena pääsiäispäivänä lintuja oli kolme. Sillan itäpuolella ilmeinen pariskunta ja länsipuolella kalasteli samanaikaisesti yksinäinen kaulushaikara.
Vaikka vietimme paikalla lämpiminä päivinä useita tunteja, lintujen ääntelyä emme kuulleet sinä aikana kertaakaan. Näillä varpailla kelpaa kyllä vesikasvillisuudessa tepastella.