Pähkinänakkelin europaea-rotu on Suomeen vasta leviämässä oleva laji. Naaraat ovat selvästi liikkuvampia ja talvella Klasun kanssa havaitsemistamme viidestä parittomasta nakkelista neljä oli naaraita ja vain yksi oli koiras.
Kuvan naaras on kuitenkin ollut onnekas ja seurustellut vuoden aikana jo kolmen eri koiraan kanssa. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että naaras hengaili maaliskuussa muutaman viikon ajan asiatica -koiraan kanssa.
Tänään yllättäen lintu liikkuikin tiiviisti europaea -koiraan seurassa. Todennäköisesti europaea on suurempana ja vahvempana ajanut asiatica-koiraan reviiriltä pois.
Kuvassa on tänään naaraan seurass liikkunut europaea -koiras. Huomaa mm. otsan ja jalkojen värit kastanjanruskeiden kupeiden lisäksi.
Alakuvassa on maaliskuinen asiatica -koiras tummine jalkoineen ja valkeine kupeineen sekä selkeine silmäkulmajuovineen.
Talven aikana olemme nähneet kolme asiaticaa, jotka kaikki olivat koiraita. Toistaiseksi ainakin yksi asiatica -koiras seurustelee vielä europaea -naaraan kanssa. Toivottavasti saamme selville, mitä käy myöhemmin keväällä.