sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Teutjärveltä

Tänään oli sopivan pilvinen päivä hanhien katseluun Teutjärvellä. Ansereita olikin paikalla keskipäivällä runsaasti lepäilemässä, määrä oli arviolta 8000 tundrahanhia ja rossicuksia, noin puolet ja puolet. Niiden lisäksi paikalla oli noin 300 valkoposkihanhea.
 

Hanhissa aiheutti kuitenkin ajoittain levottomuutta paikalla saalistellut esiaikuinen merikotka.


Päivä meni vähän pitkäksi. Kahvilla oli välillä käytävä Ruotsinkylän Gulf-baarissa, jossa on ollut saatavana erinomaista palvelua jo vuodesta 1971. Itse yrityksen historia juontuu jo paljon pitemmällekin ja sen voi myös nähdä baarin sisustuksessa vierailijakin.


Perjantaina ja lauantaina kävimme bongaamassa Eskolan Timon löytämää vanhaa arosuohaukkakoirasta Pyhtään Länsikylässä. Lintu näkyikin perjantana erinomaisesti.