sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Teutjärveltä

Teutjärven ja Tammijärven rantaluhdilla pesii kurkia toistakymmentä paria. Se on paljon enemmän kuin Pyhtään Valkmusan kansallispuiston suoalueella. 

Järvien välisellä peltoalueella, Suomenkylässä,  näkyi tänään kolme yksinäistä kurkea ruokailemassa. Kuvassa oleva kurki on yksi Suomenkylän neljästä kurkipareista, kuvattuna toissapäivänä.  Yksittäisten kurkien puolisot lienevät jo hautomassa.


Haudonnan alettua kurjet likaavat usein savella tai mudalla selkänsä ruskeiksi. Se suojelee lintua mm. merikotkien katseilta paremmin kuin puhtaan helmenharmaa selkä.


Alueella on nykyisin jatkuvasti näkynyt eri ikäisiä merikotkia kalassa ja hanhijahdissa. Myös yksi vanha lintu on näkynyt paikalla päivittäin, mikä saattaa viitata lähialueella sisämaassa pesintään.


Teutjärveä reunustavat rehevät rantalepikot ja koivikot. Niissä pesii ainakin pyrstötiaisia ja ehkä valkoselkätikkoja useampikin pari.


Haminan Lupinlahdella vieraili muutama päivä sitten tummanokkainen juhlapukuinen jalohaikara.