sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Sydänkylän punakuiri

Virolahden Sydänkylän lehmälaitumella viihtyi viikonlopun nuori punakuiri
muutaman suokukon seurassa.


Linnun kylpemistä ei haitannut, vaikka vesi oli vähän rusehtavaa, ainakin lanta on voinut vaikuttaa väriin.


Kuvassa yksi punakuirin seurassa olleista suokukoista. 


Muita tämän päivän havaintoja oli Väkevänjärvellä kiljukotka ruoan haussa. Miehikkälän Muurikkalassa peltotietä kävellessä pyrähti edestä ruisrääkkä lentoon. Kotkassa Hovarilla lietteellä oli edelleen paikalla kaksi nuorta ristisorsaa ja kaksi pulmusirriä sekä lapinsirri

Lakakalliolla tunnin staijauksessa näkyi lähinnä varpushaukkoja, yksi neljänkymmenen yksilön kurkiparvi, mutta hiirihaukkojen muutto oli hiljaista.